Masiinamessuilla tarkastellaan pienten kuntien tulevaisuutta

Valtakunnalliset Masiinamessut avautuvat perjantaina 9.6.2017 Honkajoella Pesämäen Moottoriurheilukeskuksessa. Maanrakennus- sekä maatalousalan ammattilaisille suunnattu tapahtuma tarjoaa myös koko perheelle mahdollisuuden osallistua, kokea ja kisata.

Perjantaina 9.6 klo 13:00 messuilla kokoonnutaan Masiina-areenalle, jossa viiden lähikunnan kunnanjohtajat keskustelevat ja kertovat pienten kuntien tulevaisuudesta. Paikalla nähdään Isojoen Linda Leinonen, Jämijärven Kirsi Virtanen, Karvian Tarja Hosiasluoma, Siikaisten Viveka Lanne sekä isäntäkunta Honkajoen Ulla Norrbo. Heidän lisäkseen areenalla nähdään keskustelua vilkastuttamassa Satakunnan Viikon päätoimittaja Kim Huovinlahti sekä Suomen Yrittäjien elinkeinoasioiden päällikkö Susanna Kallama. Paneelin jälkeen klo 15 kunnanjohtajat ottavat vielä mittaa toisistaan karting kisan muodossa. Perjantaina myös järjestetään ajettavien ruohonleikkureiden kisat kello 14.

Kaivinkonettakin saa kokeilla

Masiinamessuilla on esillä koneita raskaista maanrakennus- ja maatalouskoneista joka kodin kiinteistöhuoltoon ja puutarhanhoitoon. Ohjelmassa on myös monipuolista tietoa tietoa energiasta ja lämmityksestä. Kaivinkoneen demo-asemassa pääsee jokainen testaamaan oikeaa kaivinkonetta. Lisäksi tarjolla on karting-ajoa, helikopterilennätystä sekä useita arvontoja. Perheen pienimmille on tarjolla lauantaina sekä sunnuntaina klo 14 IKH Grand Prix –polkutraktorikilpailu, jossa kaikki osallistujat palkitaan.

Sunnuntaina 11.6 klo 12 järjestetään Masiinahuutokauppa, jonka Meklarina toimii itse Huutokauppakeisari Aki Palsanmäki, mukana myös Heli. Myytävänä on laadukasta keräilijä antiikkia, uusia työkaluja yms yms.

Masiinamessut järjestetään Pesämäen Moottoriurheilukeskuksessa Honkajoella 9.-11.6.2017. Messualue on avoinna perjantaista sunnuntaihin klo 10-17. Liput maksavat 13 euroa, alle 15-vuotiaat pääsevät messualueelle ilmaiseksi.

Lisätietoja

Messuista
Timo Vähäsantanen, Masiinajohtaja
puh. 0403008543
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Paneelista
Hannu Uusihonko
puh. 0405451215
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Uutisia ja ajankohtaista

02.06.2017
Masiinahuutokauppa sunnuntaina 11.6. klo 12.00

Masiinahuutokauppa Sunnuntaina 11.6 klo 12 järjestetään Masiinahuutokauppa, jonka Meklarina toimii itse Huutokauppakeisari Aki Palsanmäki, mukana myös Heli. Myytävänä on laadukasta keräilijä antiikkia, uusia työkaluja Masiinamessut 2017, Huutokauppalista 1 Kuparipannu 2 Kahvimylly 3 Kahvimylly 4 Kahvimylly 5 Kahvimylly 6 Kahvimylly 7 Kahvimylly 8 Silitysrauta 9 Kuparinen kahvipannu 10 Teräksinen kahvipannu 11 Teräksinen kahvipannu 12 Teräksinen kahvipannu 13 Teräksinen kahvipannu 14 Kuparinen...

Lue lisää
31.05.2017
Masiinamessuilla tarkastellaan pienten kuntien tulevaisuutta

Masiinamessuilla tarkastellaan pienten kuntien tulevaisuutta Valtakunnalliset Masiinamessut avautuvat perjantaina 9.6.2017 Honkajoella Pesämäen Moottoriurheilukeskuksessa. Maanrakennus- sekä maatalousalan ammattilaisille suunnattu tapahtuma tarjoaa myös koko perheelle mahdollisuuden osallistua, kokea ja kisata. Perjantaina 9.6 klo 13:00...

Lue lisää
30.05.2017
Messulehti 2017

Nyt se on täällä! Nimittäin vuoden 2017 messulehti on juuri saapunut painosta ja se on luettavissa tästä!

Lue lisää
17.05.2017
Tervetuloa Masiinamessuille 9.-11. kesäkuuta 2017

Tervetuloa Masiinamessuille 9.-11. kesäkuuta 2017 Valtakunnalliset Masiinamessut järjestetään kesäkuun toisena viikonloppuna Honkajoen Pesämäen Moottoriurheilukeskuksessa. Tarjontaa on jälleen järeistä maansiirtokoneista ketteriin puutarhakoneisiin, maa- ja metsätalouden kalustoa unohtamatta. Myös uusiutuvat energiaratkaisut ovat korostuneesti...

Lue lisää

Ilmoittautumislomakkeet

Yhteystiedot

Masiinajohtaja
Timo Vähäsantanen

+358 (0)40 300 8543
timo.vahasantanen@masiinamessut.fi

Facebook

 

Suosittelemme

honkajokipesamaki logo